Ymmärrämmekö todella sosiaalihuollon merkityksen yhteiskuntamme kivijalkana? Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kruununjalokivenä tunnettu suomalainen sosiaalihuoltojärjestelmä on nyt historiallisen muutoksen äärellä hyvinvointialueiden myötä. Hyvinvointialueet eivät olleet vain hallinnollinen uudistus – ne ovat olleet yhteiskunnallinen murros, jotka ovat koskettaneet jokaista suomalaista.
Suomalaisen sosiaalihuollon ydin on sen universaaliudessa. Se on läsnä niin Joensuun torin laidalla, Valtimolla kuin Heinävedellä. Periaate ei ole vain kaunis ajatus – se on lakiin kirjattu oikeus. Hyvinvointialueilla tämän universaaliuden periaatteen olisi tullut saada sosiaalihuollossa uusi, entistä vahvempi merkitys. Kuitenkin nyt pohditaan palveluverkkoa, mitä palveluita ja missä on mahdollista järjestää.
Ikääntyvä väestömme asettaa järjestelmälle ennennäkemättömiä paineita. Pätevästä henkilökunnasta on pulaa, ja alueelliset erot palveluiden saatavuudessa ovat todellinen ongelma. Nämä haasteet eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä – ne ovat ratkaistavia ongelmia, jotka vaativat rohkeutta ja innovatiivista ajattelua.
Sosiaalihuolto mielenterveyden tilkkutäkin paikkaajana
Kun terveydenhuoltojärjestelmämme kompuroi mielenterveyspalveluiden riittämättömyyden kanssa, sosiaalihuolto astuu yhä useammin paikalle paikkaamaan repeämiä. Tämä on kuin yrittäisi käyttää laastaria avohaavan hoitamiseen. Se on välttämätöntä, mutta ei kestävä ratkaisu. Tilanne on hälyttävä, mutta ei toivoton. Ratkaisuja on, jos vain uskallamme tarttua niihin. Sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja muut sosiaalialan toimijat tekevät parhaansa auttaakseen ihmisiä, jotka ovat jääneet terveydenhuollon ulkopuolelle. Mutta tämä ei ole heidän perimmäinen tehtävänsä. Sosiaalihuolto on kuin pelastusrengas, mutta se ei pysty korvaamaan kokonaan uppoavaa laivaa.
Sosiaalihuolto ei voi toimia pelkkänä varajärjestelmänä terveydenhuollon puutteille. Sosiaalihuollon oma rooli – ihmisten kokonaisvaltainen tukeminen ja yhteisöllisten ongelmien ratkaiseminen – on korvaamaton. Tämä rooli pitää tunnustaa ja turvata, jotta sosiaalihuolto ei kuormitu väärillä tehtävillä.
Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon suhde on kuin tanssipari. Kun toinen kompastuu, toinen yrittää pitää tanssin käynnissä. Mutta tanssi ei ole kaunista, jos molemmat eivät ole tasapainossa. Sosiaalihuolto ei voi loputtomasti paikata terveydenhuollon puutteita, eikä sen pidäkään. Ratkaisu löytyy rakenteista, resursseista ja ennen kaikkea arvovalinnoista. On aika lopettaa mielenterveyspalveluiden tilkkutäkin paikkaaminen ja rakentaa kokonaisuus, joka kestää. Se on paitsi järkevää, myös inhimillistä.
Arvovalinta – hyvinvointivaltion tulevaisuus
Sosiaalihuolto on hyvinvointialueiden sydän ja sielu. Se on näkymätön liima, joka pitää yhteiskuntamme koossa. Sen merkitys ei ole vain palveluiden tuottamisessa, vaan syvemmällä – lupauksessa siitä, että kukaan ei jää yksin. Hyvinvointialueiden myötä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus vahvistaa tätä lupausta entisestään.
Kysymys ei ole siitä, onko sosiaalihuollolla merkitystä hyvinvointialueilla. Kysymys on siitä, ymmärrämmekö me kaikki, kuinka keskeinen sen merkitys todella on.
